Hirveän vaikea aloittaa blogia mitenkään järkevästi, mutta silti olisi paljon ajatuksia mitä tänne voisi kirjoittaa. Luulen, että tästä muodotuu lopulta äärimmäisen tylsä valitus-blogi vaikka mitä tekisin, minulle kun ei niitä kirjoittajan lahjoja ole kovin paljon suotu ja mielikuvistuskaan ei aina toimi tarpeeksi hyvin.

Miksi sitten kirjoittaa blogia? Oikeastaan olen jo pidemmän aikaa kirjoitellut päiväkirjamaista blogia, jolle en ole edes toivonut lukijoita, sillä tekstit ovat vain minulle itselleni tarkoitettuja. Joskus kuitenkin on sellainen olo, että voisipa sitä jotain sellaistakin omasta elämästään kirjoittaa, jonka joku muu voi vahingossa eksyä lukemaan. En kuitenkaan varmastikaan osaa profiloitua tässäkään blogissa kovin tarkkaan mihinkään tiettyyn aiheeseen, sillä en kärsi vakavasta masennuksesta, syömishäiriöistä, väkivallasta, minulla ei ole kovinkaan lennokasta sinkkuelämää, mutta toisaalta en myöskään seurustele, enkä myöskään ole niin kiinnostunut muodista, että jaksaisin muoti/tyyliblogiakaan kirjoitella. Toisin sanoen elän harvinaisen tylsää elämää. Tästä voisi tehdä sen johtopäätöksen, että ehkä tämän pitäisi olla projektiblogi, jonka keskittyy siihen miten teen elämästäni mielenkiintoisemman ja itsestäni aktiivisemman ihmisen, enkä tyydy ikuisesti hiljaisen seinäruusun osaan. Niin ja tietenkään sinkkuna eläessä ei varmasti voi jättää huomiotta, sitä että ehkä mieskin olisi joskus hyvä löytää.